Turun saaristo

BLUE:n tavoitteena on tuottaa 6–12 vesistöjen parempaan matkailulliseen hyödyntämiseen tähtäävää uutta, avoimen datan hyödyntämiseen, AR/VR-teknologioihin sekä toimialarajat ylittävään osaamiseen perustuvaa palvelukonseptia kolmella kohdealueella.

Ainutlaatuinen Turun saaristo

Turunmaan saaristo, tai yleisimmin Turun saaristo koostuu yli 20 000:sta saaresta ja luodosta.

Saaristomerellä sijaitseva Itämeren suurin saaristo on monimuotoinen sata kilometriä leveä suurten ja pienten saarten, karien ja luotojen muodostama nauha. Perinteisten vierasvenesatamien lisäksi ulkosaariston mahtavat merimajakat Bengtskär, Isokari ja Utö muistuttavat ihmisen läsnäolosta ja ohjaavat kulkijan takaisin kaupungin valoihin.

Turun saaristo on suosittua virkistys- ja mökkeilyaluetta. Saaristo ja sen kohtaamispaikat tarjoavat loistavia virkistysmahdollisuuksia muun muassa veneilijöille ja vapaa-ajan kalastajille sekä luonnonrauhaa arvostaville.

BLUE-hanke keskittyy työhön Parainen–Kemiönsaari–Kustavi–Taivassalo–Mynämäki–Naantali-akselilla.

Turun seudulla on aktiivinen avoimen tiedon jakamisen kulttuuri. Hyviä esimerkkeinä tästä ovat Avoin Data ja Lounaistieto.

Turussa toimivan Finnanimation-yhdistyksen avulla seudulle on muodostunut maailman mittakaavassakin merkittävä pelianimaatioiden ja lisätyn todellisuuden keskittymä. Yli 40 yritystä kattava yhdistys houkuttelee asiantuntijoita ja asiakkaita kaikkialta maailmasta. Lue lisää Finnanimationista.

Lisätietoja Turun saariston aktiivisesta matkailutoiminnasta Saaristo.org:in ja  Visit Turun sivuilta.

Comments are closed